maanantai 1. syyskuuta 2014

Puuha-Pete kakku


Viikonloppuna värkkäilin tällaista kakkua. Pohjana suklaakakkupohja ja sisällä vadelmamousse sekä valkosuklaa-vaniljamousse. Päällystin kakun sokerimassalla ja massan alle tein sokerikreemin.


sunnuntai 31. elokuuta 2014

Näkkileipä

Mulla on pyöriny kaapissa käyttämättömänä näkkärikaulin jota vihdoinkin testasin. Näistä tuli mieleen yhdet ruotsalaiset näkkärit jotka on niiin hyviä :D eli ihan onnistunut kokeilu!


                                            Juuri:

2 dl kylmää vettä
1 dl maustamatonta jogurttia
n. 10 g hiivaa
1 rkl hunajaa
3 dl  ruisjauhoja


Sekoita vesi, jogurtti ja hiiva sekä hunaja keskenään. Lisää ruisjauhot ja sekoita hyvin. Peitä kulho liinalla. Anna seistä huoneenlämmössä yön yli.

Taikina:

3/4 tl suolaa
1 1/2 dl ruisjauhoja
      1/2 dl pellavan tai seesaminsiemeniä
1 dl vehnäjauhoja

        Seuraavana päivänä lisää suola,              ruisjauhot ja siemenet.
 Alusta vehnäjauhot taikinaan. Taikina saa jäädä aika löysäksi. 
Laita uuni kuumenemaan 225                        asteeseen. Laita myös pelti uuniin kuumenemaan! 
Jaa taikina 6 osaan ja kauli runsaasti jauhoja käyttäen ohuiksi levyiksi. Itse otin levystä muotilla ympyröitä. Siirrä levy leivinpaperin päälle ja ripottele halutessasi pintaan siemeniä. Voit kuvioida pinnan näkkileipäkaulimella, haarukalla tms.
Siirrä leivinpaperi kuumalle pellille ja paista uunin keskitasolla 6-10 minuuttia. Anna jäähtyä peittämättä.
 
Uunia kannattaa tosiaan tarkkailla koska nää muuttuu yllättävän nopeasti sopivan ruskeasta palaneeks korpuks. :D 
terv. yks pelti meni roskiin...

tiistai 26. elokuuta 2014

Suklaacookiet



Eilen kun pääsin kämpille niin leivoin pakkasen täyteen suklaakeksejä. Nämä keksit on parhaita kun niistä tekee aika paksuja ja laittaa tietty paljon suklaata ;) Sorit huonosta kuvasta...

150 g voita
1 1/4 dl sokeria
2 munaa
150 g suklaata
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
n. 4 dl jauhoja

Rouhi suklaa ja sekoita kuivat aineet suklaan kanssa. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen sekaan. Lopuksi sekoita kuivat aineet joukkoon. 
Ota taikinasta haluamasi kokoisia paloja ja pyöritä palloiksi. Litistä pallot. (keksit ei leviä paljoa, joten niitä saa painella aika reilusti.) Paista 200 asteessa n. 15 min. 

Parempia nämä oli melkeinpä seuraavana päivänä. :) 


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Mehevä porkkanapiirakka

En oo kauheasti nyt leiponut kun ollu muutto takas opiskelupaikkakunnalle yms. mutta tässä yksi viikon takainen tekele. Ja tätä mehevää porkkanapiirakkaa ei kannata missata!



  • 400 g kananmunia
  • 680 g sokeria
Vaahdota kananmunat ja sokeri.

  • 450g rasvaa
Sulata rasva ja lisää munasokerivaahtoon.

  • 520 g vehnäjauhoja
  • 10 g suolaa
  • 12g leivinjauhetta
  • 8 g soodaa
  • 10g kanelia
Lisää taikinaan toisiinsa sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.

  • 600g porkkanaraastetta/ sosetta
Lopuksi sekoita porkkanaraaste/sose taikinan joukkoon.
Vuoraa pelti leivinpaperilla ja kaada taikina siihen. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia.
Anna jäähtyä hyvin.



Kuorrute:

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 300 g tomusokeria
  • 100 g pehmeää voita
  • 10   g vaniljasokeria
Sekoita kaikki aineet keskenään ja vatkaa kunnes kuorrute on tasaista. Levitä kuorrute jäähtyneen piirakan päälle ja koristele esim. pähkinärouheella tai nomparelleilla. Pienet marsipaaniporkkanat on myös kiva koristeluidea. :)

Vinkki! Kun piirakka on jäähtynyt, aseta piirakkapellin päälle ensin leivinpaperi ja sitten toinen pelti, tarjotin tms. Kippaa piirakka ylösalaisin ja irrota pohjasta leivinpaperi. Näin saat tasaisen levityspinnan kuorrutteelle! 


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Banaani-kookoslätyt

                                   

Miltäs kuulostaisi lätyt aamupalaksi? Tässä on nopea ja yksinkertainen banaanilättyohje, kookoksella maustettuna. Ja mikä parasta näitä voi kutsua jopa terveellisiksi, riippuen tietysti millä lättykasasi päällystät. ;)

Mittaa kulhoon:
1 iso banaani
2 kananmunaa
1 dl kookosmaitoa
2 rkl kookoshiutaleita
1/2 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa

Muusaa kaikki ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi. Paista öljytilkassa kullanruskeiksi. Nauti esim. marjojen tai hedelmien kanssa. Itse lorautin päälle vielä reilusti vaahterasiirappia. :D



tiistai 5. elokuuta 2014

Vehnäjuuripatonki

Pitkästä aikaa taas täällä blogin puolella. Tällä kertaa patonkiohjeen ja kuvien kera. Kaikenlaista on tullu väsättyä mutta laiskuuden iskiessä en oo jaksanu ottaa kuvia ja päivitellä blogia... Kunhan koulut taas alkaa niin ehkä mä vähän reipastun. :D

Tämä taikina tehdään raskiin jonka pitää ensin käydä jonkin aikaa mutta takaan että se kannattaa! Maku on selvästi parempi ja "oikean patongin" kaltainen. Innostuin pitkästä aikaa tekemään näitä kun ostin patonkipellin. Ehkä hieman turhake tuo on mutta... Mitäpä sitä ei kunnon patonkien eteen tekisi?

Raski:
  •  150 g vettä
  • 10 g hiivaa
  • 75 g vehnäjauhoja
Sekoita keskenään kädenlämpöinen vesi ja hiiva. Lisää jauhot ja sekoita. Peitä kulho esim. pussilla tai kannella. Anna seistä huoneenlämmössä n. 1,5 h. Tässä välissä voi vaikka mitata kaikki muut aineet valmiiksi.

  • 350 g vettä
  • 15 g sokeria
  • 10 g suolaa
  • 25 g hiivaa
  • 35 g margariinia tai voita
  • 750 g vehnäjauhoja
  • 1 kananmuna
Jos raski kuplii voimakkaasti, voit aloittaa taikinan tekemisen.
 Lisää raskiin kädenlämpöinen vesi, hiiva, suola, sokeri sekä kananmuna. Lisää jauhoja ja vaivaa taikina hyvin. Lisää loppuvaiheessa sula rasva.
 Jaa taikina 6 osaan. Pyöritä osioista palloja ja anna kohota n. 15 min. Litistä kohonneet pallot ja taita ne 3 osaan. Pyörittele patongeiksi. Anna kohota n. 15 min. Ripottele patonkien päälle hieman jauhoja ja vedä terävällä veitsellä pintaan viiltoja.
Paista 230 asteessa n. 15-18 min.

       

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Mantelinen omenapiirakka


Omenapiirakasta on monia eri variaatioita ja se on kyllä erittäin muuntautumiskykyinen leipomus. Tähän piirakkaan tulee mantelimassaa, mikä antaa makuun pienen kivan lisäsäväyksen.
Mehevä sisus ja rapea kuori on kyllä just se mitä omenapiirakalta voi kaivata, ja tässä ne on kyllä osuneet nappiin!  Ei sitten muuta kuin uuni lämpimäksi ja nyppimään piirakkapohjaa.
Pohja:
125 g voita
2 3/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
2 rkl kylmää vettä
 
Pehmitä voita hetki mikrossa tai ota se huoneenlämpöön ennen leipomista. Nypi kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Kaulitse taikina ja vuoraa piirakkavuoka taikinalla. Laita jääkaappiin täytteiden valmistuksen ajaksi.
 
Täyte:
125 g mantelimassaa
1 kananmuna
1/2 dl kuohukermaa
n. 3 omenaa
2tl kanelia
2rkl sokeria
 
Vatkaa kananmuna kerman joukkoon. Murenna mantelimassa sekaan ja sekoita hyvin. Kuori ja lohko omenat. Laita muovipussiin kaneli, sokeri sekä omenalohkot. Ravistele pussia jotta kanelisokeri tarttuu omenoihin. Tämän voi tehdä kulhossakin mutta pussi on kätevä apuväline.
Kaada mantelimassaseos piirakkapohjalle ja asettele omenalohkot päälle. Paista 200 asteessa n. 35 min.
 
Anna jäähtyä hyvin jos haluat irrottaa piirakan vuoasta.